Tähän alkuun on kyllä ihan pakko sanoa, että luulen, että on ihan hyvä, että me muutetaan metsään keskelle ei mitään. Siellä tuskin paljon kulkee mopoja ym. joiden perään Figo lähtisi juoksemaan. Ja ei sitten tarvi nolona käydä meidän koiraa hakemasta niiden mopojen luota. Sinne metsään rakennetaan iso aitaus koirille, niin räkyttäkööt sieltä niille mopoille, mutta perään ei kuitenkaan onneksi pääse. Suomeksi siis, Figo jälleen näki mopon ja juoksi keskelle 'nuorisojengiä'. No, ei Roosa sitä kehdannut hakea, joten onneksi koira kipitti sieltä lopulta omin avuin takaisin.

Ollaan muuten vuokrailtu normaalia enemmän tän vuoden aikana leffoja kuin yleensä. Äidillä oli joku leimakortti, mihin kerättiin 5 leimaa ja kuudes on ilmainen. No, nyt on tän vuoden aikana vuokrattu 5 leffaa (oikeastaan 6. Yhden vuokrauksen aikana leimakortti oli vain jäänyt kotiin, joten siinä on siksi 5 leimaa) ja seuraava on ilmainen. No, nyt kun miettii, niin yksi leffa per kuukausi. Kuulostaa vähältä, mutta kun niitä leffoja on kerääntynyt nyt kesälle varmaankin kolme, niin tuntuu aika paljolta. Okei, nyt alkaa mennä tosi sekavaksi, joten taidan siirtyä suoraan asiaan.

Vuokrattiin siis Sekaisin Suhteessa -elokuva. Meillä oli kaksi vaihtoehtoa, mitä mietittiin. Sekaisin Suhteessa, vai Sekavia Suhteita. Nauratti, kun nimet oli niin samanlaiset. Roosa kuitenkin halusi enemmän Sekaisin Suhteessa, joten otettiin se. Kauhee kasa karkkia ja muitakin herkkuja osteltiin. Pepsi Max on muuten hyvää! Ajattelin, että se on joku sitruunamaku, tai joku, mutta kävin nopeasti katsomassa, niin ihan normaali Pepsi Max se oli. Maistui jotenkin sitruunalle. En ole ennen kiinnittänyt huomiota. Okei, poikkesi hieman aiheesta.

Ihan hyvä elokuva oli. No okei, on niitä paljon parempiakin. Kuten Notting Hill. No sitä nyt ei varmaan voita mikään! No onhan Titanic myös ihana klassikko. Ja Potterit! Mutta Potterit on kyllä parempia kirjoina. Mistä tulikin mieleen, että eilen illalla ihan hetken mielijohteesta rupesin koko kirjasarjan ensimmäistä kirjaa lukemaan alusta. Pakkohan se on joskus kahlata alusta loppuun uudestaan. Sen parempaa kirjasarjaa ei ole missään ja siitä on todella kauan aikaa, kun noita kirjoja aloin lukemaan. Korkea aika kerrata tapahtumia ja lukea nyt kaikki putkeen, kun ei tarvi enää odottaa uusien kirjojen ilmestymistä.

Ja lopuksi täytyy kyllä sanoa, että Kim Heroldin biisi Social Butterfly on ihana! Se saa mut niin hyvälle tuulelle! Eilen latasin sen ja laitoin ipodiin. Nyt oon koko päivän kuunnellu sitä. Vitsi se on kiva biisi! Kohta oon kuunnellu sitä niin paljon et kyllästyn. Niin käy mulle aina, kun ihastun johonkin biisiin. No, sit pitää ettiä uus, mitä kuunnella.

Bye, bye, suit and a tie
I am a social butterfly
Chit-chat, I love talking back
Woke up with my best friend's hat
Eh, oh, I'm a social butterfly
Eh, oh, I'm a social butterfly
(Kim Herold - Social Butterfly)