Eilen äidin kanssa puhuttiin yhdestä mun kaverista, joka on mua pari vuotta nuorempi, mutta meikkaa, pukeutuu ja käyttäytyy kuin minun ikäiseni. Oikeastaan hän meikkaa paljon enemmän kuin minä. Jopa meidän isä sanoi, että tytön kauniit kasvot menee ihan pilalle niin paksun meikkikerroksen alla. No, minulle on ihan yks hailee, vaikka pilaiskin naamansa. Ehkä enemmän mua ärsyttää se, kuinka se katsoo mua nenänvarttaan pitkin ikään kuin arvostelevasti. Ja jos olisimme saman ikäisiä, niin me tuskin olisimme kavereita. Hän valitsee niin tarkkaan omat ystävänsä, joten minä pari vuotta nuorempana en hänen muottiin sopisi. Mutta koska olen vanhempi, hän kuitenkin luultavasti arvostaa mua enemmän ja siksi me ollaan kavereita.

Tämän kaverin tyyli on kuitenkin juuri semmoinen kun voisi kuvitellakin. Merkkivaatteita, merkkivaatteita ja unohdinko mainita merkkivaatteet? Ja jos jollakin ihmisellä ei ole merkkivaatteita päällä, tuo ihminen on heti leimattu tyylitajuttomaksi idiootiksi. Huoh. Mulla kuitenkin on ihan tavistyyli. Ja toisaalta en haluaisi olla ihan tavis. Olisi kiva erottua jotenkin. Kuitenkaan mitkään mustat punkkarit, hevarit, mitkä lie ei ole yhtään mun juttu. Ei yhtään. Mun tuleva huonekin on niin prinsessamainen. Olisi ihan koomista, että joku hevari asustelisi siinä huoneessa.

Mutta mä ihailen ihmisiä, jotka boheemeja tietyllä tavalla. Vähän kuin hipit. Sellaisia maanläheisiä värejä yhdistelty, kaulahuiveja, koruja, pipoja ym. Se on ihana tyyli. Rastatkin on jees, mutta en itse ottaisi. Olisi ihanaa, jos mulla olis sellainen tyyli. Viimeistään lukiossa alan edistämään sellaista tyyliä itsessäni! Alkaa kyllästyttää olla tavis, massasta erottumaton. Olisi kiva, jos ohi kulkiessa herättäisi vähän huomiota ja katseita. Ja tämä mun merkkivaatekaveri saattaisi todella järkyttyä ja hävetä mua, jos joutuisi yleisillä paikoilla liikkua kanssani. No, onneksi on tämä ikä suojelemassa kunniaa!