Pakko kyllä kertoo tähän alkuun mun viime öinen uni. Mä kun oon jännittäny, miettinyt, pohtinut, kauhistellut, naureskellut ja stressannut ruotsin kokeesta, että minkä numeron siitä saan. Huomenna me se koe saadaa, mutta nyt se koe sitten tuli jo uniinikin. Näin unta, että kaverini sai siitä 9+ ja opettaja sanoi sille, että sinulla on pienet mahdollisuudet kymppiin. Sitten katsoin, että jes mäkin sain 9+, mutta se olikin 9-. Harmittelin sitä kamalasti. Olisin halunnut 10 todistukseen ja 9- se ei ole mahdollista. No tunnin loputtua kysyttiin toiselta kaveriltani, minkä hän sai ja hän eka huijasi ja sanoi että sai 6-, mutta sitten myönsi, että sai 5-. Minun ja 9+ kaverini numerot voisivat hyvin olla realistisia (jopa enneuni), mutta toinen kaverini ei voisi ikinä saada 5- mistään kokeesta, vaikka joskus vähän huonommin menisikin.

No, se siitä "enneunesta". Huomennahan se selviää, pitivätkö numerot yhtään paikkansa. Tänään selvisi, että köksästä saan todistukseen 9. Samalla taisin jättää opintokirjani sinne köksänluokkaan. Nyt harmittaa kyllä, koska huomenna opintokirja tulee tarpeeseen ja se on hieman ongelma, jos joku oppilas on löytänyt sen ja ottanut itsellensä. Toivottavasti ei. Toivottavasti löydän opintokirjan huomenna aamulla köksänluokkiin mennessäni siitä naulakoilta, mihin sen jätin. No, liikkatunneilla mentiin tokmanniin ja sain pienen idean kaverini joululahjaan, jos en mitään muuta huomenna kaupungista löydä. Ostan jonkun lahjapakkauksen, mitä on tehty valmiiksi, jossa on vaikka joku kosteusvoide tms. sisällä. Se on yksi vaihtoehto. Loppupäivästä istuttiinkin sitten kirkossa ja lauleltiin joululauluja. Kengät kastui ihan läpimäriksi ja pysäkillä bussia odotellessa olin aivan jäässä varpaista. Ihana istua nyt kuivat ja lämpimät villasukat jalassa.

Kotona hermostuin kyllä todella. Äiti lupasi, että pääsisin isän kyydillä näyttikseen, mutta isä olikin lähtenyt Tampereelle parturiin, joten kyydistä ei ole mitään tietoa. Ärsyttää, kun Roosalla on reenejä missä milloinkin ja niihin kyllä järjestetään kyytejä yms. mutta kun minulla on kerran viikossa näyttis, johon on kymmenen minuutin matka autolla, niin sinne on sitten niin helkkarin vaikea saada kyytiä. Aina joutuu turvautumaan busseihin sun muihin keinoihin. Usein joudun jäädä koulun jälkeen kylälle hillumaan, kun en muuten pääsisi näyttikseen. Raivostuttavaa. Menen siis nyt kohta käppäilemään bussipysäkille ja aivan varmasti myöhästyn näyttiksestä, kun joudun mennä kaupan kautta. Joku pikku pakettikin pitää hankkia, kun näyttiksessä on pikkujoulut. No, toivottavasti siellä on kivaa!