Mun täytyy myöntää, että joskus mennessäni jonkun tutun ohi, en aina moikkaa. Tiedän, se on epäkohteliasta. Joskus vain kun on kyse puolitutusta, tai muuten vain ihmisestä, jonka tiedän, mutta en niin hyvin tunne. Tai sitten, jos epäilen, että kyseinen ihminen ei tunne minua, muutakuin ehkä ulkonäöllisesti. Silloin usein jätän moikkaamatta kulkiessani ohi. Äiti valitti siitä minulle yksi päivä. Sanoi, kuinka tyhmää on olla tervehtimättä. Ajattelin asiaa ja tänään kun nousin bussiin ja näin siellä tutun, minä moikkasin! Sanoin ihan reilulla kuuluvalla äänellä Moi. Mutta tämä tuttu käänsi hieman vaivaantuneena päätään ikkunaan, eikä vastannut. Se se vasta epäkohteliasta olikin ja minulle jäi siitä todella tyhmä olo. Itse en ikinä olisi jättänyt vastaamatta. Sentään niin tyhmä en ole, vaikka joskus en moikkailekkaan puolitutuille. Mutta jos puolituttu moikkaa minulle, moikkaan tottakai takaisin. Huoh, en käsitä tuollaisia ihmisiä.

No, kun en saanut vastausta moikkaukseeni, niin jatkoin matkaa bussin takaosaan ja syvennyin Potteriin. Perillä menimmekin sitten Särkänniemeen Pauliinan kanssa. Tuttuja siellä oli joitakin, mutta ei kovin paljon. Tulipa taas kaikki kuulumiset jaettua Pauliinan kanssa. :) Mä arvostan sitä, että kaveruus ei heikkene, vaikka välimatka on mitä on. Voihan sitä silti nähdä ja se on kiva, että me Pauliinan kanssa pidetää yhteyksiä ja nähdään suht koht usein. Toisin kuin melkein kaikki muut kaverit (esim. ne, jotka asuvat Lempäälässä. Eivät paljo mun muuton jälkeen ole ottaneet yhteyttä). No, sitten on niitä kavereita, jotka ehdottavat näkemisiä, mutta eivät koskaan tee mitään muuta sen toteuttamiseen! Itse saan kaiken tehdä, kunnes menee hermot ja annan asian olla. Ystävyyden pitäisi olla molemminpuolista.

Särkänniemeen kyllästyttyä menimme ostamaan sipsiä ja juissia ja menimme Aleksanterinkirkon taakse syömään niitä. Pari poikaa huudahti meille jossain välissä "onko teillä tulta?". Pauliina vastasi nopeasti, ennen kuin olin ehtinyt edes tajuta koko kysymystä, että ei. Sen jälkeen naurettiin, että mahtoiko tuo olla tamperelaisten iskurepliikki. Ollaankohan me liian itsevarmoja itsestämme, kun ajattelimme heti, että pojat olivat iskemässä meitä. Mutta mielestäni se voisi ihan hyvin olla iskemisyritys. Tai sitten pojat saattoivat oikeasti haluta vain tulta ja kyselivät sitä jokaiselta vastaantulijalta. Kumpi kuulostaa järkevämmältä? Mielestäni ensimmäinen vaihtoehto! Pojat olivat niin kaukanakin, ettei he huomanneet tarkasti minkä näköinen olen. Jos olisivat huomanneet, tuskin olisivat pyytäneet tulta. Ei vaan, en halua ajatella itsestäni noin. Tolla asenteella elämästä ei tule yhtään mitään.