Aamulla sitä jotenkin tahdonvoimalla jaksoi nousta ainoana ajatuksena: "Tämä on viimeinen työpäivä. Kyllä mä tän jaksan. Viimeinen." No, ihan hyvin aamu meni siihen asti, kunnes olin mopoa käynnistämässä pihassa. Ensin se käynnistyi sekunniksi ja lyyhähti sitten sammuksiin. Kokeilin uudestaan ja uudestaan, eikä enää onnistunut. Kello oli jo vaikka mitä. Äkkiä raahasin mopon oven suuhun ja menin herättämään isän. Se oli aika ärtynyt, kun joutui niin aikasin herään. Ja vielä ärtyneempi, kun mopon käynnistämisessä ei ollut mitään ongelmaa. Kerran väänsi kaasua ja se oli siinä. En tajua, miksei se mulla onnistunut. Bensakin ihan finito. No, pärjäsin ilman muita ongelmia just varttia vaille 7 Tuiskulle, vaikka aika tiukalle se meni.

Tuisku heräili normaalia aikaisemmin. Katseltiin lastenohjelmia, syötiin aamupalaa, katseltiin Serranoja ja mentiin pihalle, tultiin sisälle, syötiin, nukuttiin päiväunet, mentiin ulos kävelylle, mentiin puistoon, tultiin takaisin sisälle, syötiin, oltiin sisällä ja lopulta ne vanhemmat sitten saapuivat. Tällein lyhennettynä ja kaikilla mahdollisilla tavoilla tiivistettynä viimeinen päivä. Aika hitaastihan tuo aika tuntui menevän. Todella hitaasti välillä. Tuisku painoi kaukosäätimestäkin jotain ihme nappia ja televisio sekosi. Ei pystytty iltapäivällä enää telkkariaakaan katsomaan. Luin vain kirjahyllystä löytämääni kirjaa. Tuiskulla oli joku rokko (ei vesirokko) ja sillä oli kamalasti kutisevia näppyjä ympäriinsä. Voi raukkaa. Eikä tarvinut haisevia kakkavaippojakaan koko päivänä vaihtaa! Mutta kyllä se tyttö on suloinen. Onhan sitä aina toivottu, että työt loppuisi, mutta Tuisku on kyllä kuitenkin ihana lapsi! Tommonen lapsi olisi ihana joskus aikuisena. Sanoin kyllä niille vanhemmille lähtiessäni, että minulle voi soittaa, jos joskus satunnaisesti tarvitsee hoitajaa. Oli kyllä heti, että joo varmasti joskus tarvitaan. Ei siis varmaan jäänyt viimeiseksi kerraksi, kun Tuiskun näin.

Kotona sitten katselin telkkari ja kyllä väsymys tuli silmään aika pian. Teki mieli kokoajan nukkumaan, eikä silmät meinannut pysyä hetkeäkään auki. Illalla en kuitenkaan saisi nukuttua, jos alkaisin harrastamaan päiväunia. Ja huomenna on aikainen herätys, niin haluan kunnolla nukkua ensi yön. Serenaan nimittäin ollaan menossa. Tulee varmasti hauska päivä! Mutta siitä lisää huomenna.

Mä olen jotenkin tänään miettinyt, että olisi se kiva muuttaa jo omaan pieneen asuntoon. En tietenkään vielä ole valmis muuttamaan minnekään, kun uuteen upeaan taloonkin kohta muutetaan. Ei ole vielä edes halua muuttaa. Mutta välillä unelmoin olevani vanhempi ja asuvani omassa asunnossa, omilla rahoilla. Saisin tehdä omat ruuat, tiskata omat tiskit, ja siivota omat jälkeni. Saisin itse määritellä, kuinka sekainen/siisti asuntoni on. Ei tarvitse huomautella muille tavaroiden oikeista paikoista, kun olen ainoa, joka siellä asuu. Aika uuvuttavaksi kuitenkin elämä yksin varmasti alkuhuuman jälkeen tulee. Alkaa arvostamaan sitä, että äiti tekee useimmiten ruuan, pyykkää, siivoo ja tekee eniten hommia kotona. Vaikka autanhan minä sitä eniten meidän perheessä, mutta silti. Rahasta tulee pulaa, eikä elämä todellakaan ole ruusuilla tanssimista. Siksipä aion ottaa kaiken ilon irti näistä vuosista, kun vielä kotona asun. Myöhemmin kuitenkin kaipaan tätä aikaa kaihoisammin kuin koskaan.

Ja lopuksi laitan vielä aivan järjettömän ihana biisin sanoja tähän. Tämän biisin lomassa on hyvä mennä nukkumaan. Kauniita unia kaikille!

I hope life treats you kind
And I hope you have all you've dreamed of.
And I wish to you, joy and happiness.
But above all this, I wish you love.
And I will always love you.
(Whitney Houston - I will always love you)