En ole taas koko viikkona kirjoitellut. Eli nyt tulee varmaankin taas normaalia pidempi merkintä. Tai no mikä nyt on normaalia? Eikös suurin osa ole aika pitkiä juttuja (luukunottamatta muutamaa säälittävää merkintää)? Ihme, että olen jaksanut kirjoitella melko pitkiä juttuja. Yleensä alkaa innostus hiipuu ja ajatus pätkiin ym. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen itseeni. Niin juttujen pituuden takia, kuten myös tämän viikon takia. Olen ylittänyt itseni ja pelkoni. Ja siksi olen todella ylpeä itsestäni.

No, niin kuin ennen aina valitin, että minun on vaikea mennä uusiin juttuihin mukaan ja haluaisin aloittaa tanssin, näyttiksen ja isoskoulutuksen, mutta aloitan luultavasti vaan pari noista. Olen kuitenkin aloittanut jo tanssin sekä näyttiksen ja isoskoulutukseenkin olen innolla menossa! Harmi vain, että sinne koulutukseen tulee yksi (tai oikeastaan kaksi) ihmistä, jota sinne en haluaisi. No, toivottavasti toinen heistä lopettaa sen tjn. jossain välissä. Tai sit on vain opeteltava elään sen kanssa, että se on siellä.

No eilen oli kuitenkin ensimmäiset näyttisreenit ja jännitti aika lailla mennä sinne mukaan. Mutta hyvin mut sinne otettiin. Eikä siellä ollut kun 7 vaivaista ihmistä mun lisäks. Tosi vähän. Viime vuonna sielä oli paljon paljon enemmän, mutta nyt tänävuonna sen on lopettanut todella moni. No, siinä mielessä, että porukka on pieni, niin ryhmään on helpompi tulla mukaan, mutta voisihan siellä nyt vähän enemmän olla. Itseasiassa yksi ainakin on tulossa vielä lisäksi. Kati, joka oli eilen kipeä, ei päässyt. Ja saattaahan joku muukin vielä tulla, mutta ei vain eilen päässyt.

Eilen kuitenkin näyteltiin ihan pikkuporukalla. Lämmiteltiin kaikilla minulle uusilla tavoilla (mitä ei ilmasutaidossa olla koskaan käytetty) ja näyteltiin pari pikkunäytelmää. Se oli ihan hauskaa! Ja siellä oli ihan mukavia ihmisiäkin mukana. Toivottavasti ensi viikolla ei ala taas jännittämään, mutta en usko. Siellä oli ihan rento meininki ja vaikka ohjaaja kauheasti haluaa heittäytymistä ja mitä aluksi pelkäsin, etten pysty siihen, niin siellä oli kuitenkin niin vähän porukkaa, että näyttelemiseen heittäytyminen ei juuri tuottanut vaikeuksia. Huudettiin ja karjuttiin, laulettiin ja yritettiin pitää pokka. Mukavaa oli!

Salsatunneillakin olen nyt käynyt pari kertaa ja äiti sanoi huomanneensa mussa ja mun tanssissa eroa viime kertaan nähden. Kuulemma tanssi ei ole niin jäykkää, kun ekalla kerralla. Onhan mulla vielä paljon parannettavaa, että siihen ohjaajan tasolle yllän, mutta pikkuhiljaa hyvä tulee. Ei sitä heti ensimmäisellä kerralla olla ammattilaisia. Äiti kuulemma odottaa jo innolla seuraavan tason salsaa, mutta mä haluan ensiksi oppia kunnolla noi alkeetkin, ennenkuin sinne kakkostasolle ryntään. Jokatapauksessa, kaksi haavetta toteutettu ja kumpikin on hauskaa ja mieleistä! Tanssi ja näytteleminen.

Ensi viikolla alkaa isoskoulutus isosinfolla, minne voi mennä kaikki. Riippumatta onko kiinnostunut siitä, vai ei. Mua innostaa kamalasti se jo nyt. Tuntuu niin hauskalta ajatella, että parin vuoden päästä on joidenkin leirillä isonen. Saa ohjata raamiksia ja esittää iltaohjelmia. Tulee varmasti tosi hauskaa! Enkä mä tyrmää Jumalaa. En oikein tiedä, mitä ja ketä uskoa. Kaikki ei ole vielä ihan auki ja kristallin kirkasta. Ehkä isoskoulutus voi avata mulle ovia ja kirkastaa mun näkemystä eri asioihin. Ripari teki jo puolet, ehkä isoskoulutus puolet.

Tänään me irtisanottiin tämä rivitalokämppä! Tästä siis alkaa neljän viikon kiihkeä odotus kohti uutta upeaa ja ihanaa taloa! En malttaisi millään odottaa. Lasken varmaan koko kuukauden tuskaisena viikkoja ja päiviä. Toisaalta nyt ei tarvitse enää elää epätietoisuudessa "kyllä me joskus muutetaan", vaan tietää ihan varmaksi, että 4 viikon päästä se on varmaa, ihkaelävää ja totta. Sitten vain tupareita suunnittelemaan!