Kello on neljä, enkä vieläkään ole väsynyt. Tosin, nukuin yön paremmin, kuin kahtena aikaisempana yönä. Eikä koulussakaan ollut rankkaa teatteriesityksen takia. Näytelmä tosin tuotti todella suuren pettymyksen. Surkea. Mutta mitä muutakaan sitä olisi voinut odottaa? Huoh, saman jauhamista koko näytelmä, todella huono. Samoilla näyttelijöillä, eri käsikirjoituksella olisi varmaan tullut ihan hyvä näytelmä. Pehvakin puutui siellä istuessa. Onneksi ei sentään satanut (jos minuutin tihutuskuuroa ei lasketa). Mutta mielummin siellä, kun tunneilla.

Tutuistun samalla Carolinaan (lausutaan Caroline), joka on saksalainen vaihto-oppilas. Todella mukava, mutta en mä kamalasti uskaltanut ruveta nolaamaan itseäni puhumalla englantia. Laura hoiti suurimman osan puhumisesta ja mä kuuntelin vieressä ja meitin, mistäköhän noi mahtaa puhua. Carolina oli tosi hyvä puhumaan englantia. Mutta se on myös kaksi vuotta vanhempi ja englanti 10. Kuten kaikki muutkin kielet, mitä se lukee (latina, ranska, italia + aloitti venäjän ja suomen + osaa tietysti saksaa). Huomenna kuitenkin me ollaan menossa (minä, Johanna, Kati ja Carolina) Lauralle. Laura kai tekee jotain syötävää ja me katsotaan joku elokuva. Laura yrittää hommata jonkun, missä puhutaan saksaa, mutta on suomenkielinen tekstitys. Muuten on aika vaikea Carolinan katsella. Teitysti voisi olla niinkin päin, että on suomenkielinen ja saksankielinen tekstitys.

Aluksi olin sitä vastaan, että menen Lauralle perjantaina. Pelotti puhua sellaiselle, joka ei osaa suomea yhtään. Ei voi turvautua suomenkieliseen sanaan, jos joku unohtuu, niin kuin kavereiden kanssa puhuessa. Nyt kuitenkin tapasin tytön ja ihan mukavahan se on. Harjoitusta mullekin, enkä usko, että Kati ja Johannakaan osaa paljon minua enemmän. Katilla ainakin taisi olla enkku 6. Ja Carolina ymmärtää jonkin verran ja hyvin artikuloituna suomeakin. Mikä on jo saavutus. Mutta melko vähän kuitenkin. Onhan tyttö täällä ollutkin vasta pari päivää. Suomea kuitenkin opiskellut puoli vuotta.

Teatterissa tapasin, tai oikeastaan vain näin Brasiliasta tulleen vaihto-oppilaan myös. Nimeä en muista, vaikka Carolina sen kertoi. Harmi. Se oli kuitenkin poika ja komea poika olikin. En ole pitkään aikaan ollut 'ihastunut' kehenkään, enkä ole brasilialaiseenkaan, mutta täytyy myöntää, että poika oli tosi hyvännäköinen! Saa mut ihan hymyilemään, kun ajattelen sitä. Iältään se oli kuitenkin jo 18, että tuskin sitä liikuttaa parin 9-luokkalaisen haikailut (muutkin kuin minä, oli ihan hullaantunut siihen). Hieman huono iho sillä on, mutta ei moisen takia kannata tuomita. Onhan minullakin huono iho (tosin ei ihan niin huono kuin sillä) ja minkä se niille voi. Kyllä ne pois aikanaan menee. Mutta täytyy myöntää, että pojasta tulee ihan mieleen jalkapalloilija, kun kesällä tuota futista tuli seurattua. Se on semmoinen tummahiuksinen ja -silmäinen, mutta iho ei kuitenkaan ollut kamalan tumma. Semmoinen ruskettuneen ruskea. Toivottavasti tulen siihen törmäilemään usein koulun käytävillä.

Ja nyt, koska olen iloisella tuulella, laitan iloisen biisin kertosäkeen tähän. Mulle ainakin tulee hymy huulille, kun tätä kuuntelen.

When it's a sunny day outside
I don't think we'll ever apart
And then comes the stormy rain, oh my
It washes away all the love from my heart
(Kristiina Wheeler - Sunny Day)