Herranen aika, kuinka pitkä aika siitä on, kun viimeksi olen tänne kirjottanut. Kuukausi kenties? Yksi kuukausi on siis ollut tässä väliä ja sen kuukauden aikana todellakin on sattunut ja tapahtunut. Ei oikeastaan mitään maata mullistavaa, mutta ainakin ollaan päästy muuttamaan uuteen taloon ja Kreikassakin on käyty. Kreikan matkasta lisää toisessa merkinnässä. Nyt kerron muutosta ja muista kuulumisista, mitä kuukauden sisään on mahtunut.

Tosiaan netti on vasta alkanut toimimaan näinä päivinä täällä. Hyvin on kuitenki tultu toimeen ilman nettiäkin. On tullut paljon muuta tekemistä. Koulujuttaja lähinnä. Kokeita on aivan kamalasti tulossa ja takanakin on jo joitakin, kuten biologia, matikka, kemia, äidinkieli ja viime viikon kuntotestit! Matikasta tuli 9+ ja äikästä 9½. Ensi viikolla saan kemian ja bilsan kokeen. Kuntotestejä en ole suorittanut vielä kaikkia. Esimerkiksi venyttelyn jätin kolmen viikon päähän, kun saa vielä tehdä jäljelle jääneitä juttuja. Tulipahan kolme viikkoa lisäaikaa venytellä. No, ei kokeista oikeastaan sen enempää. Onhan ne rankkoja, mutta ei ylitsepääsemättömiä.

Uuteen taloon on sopeuduttu todella hyvin. Kuukausi tässä on asusteltu ja nopeasti on aika mennyt. En ole vielä yhtään kaivannut oloa rivarissa, vaikka siellä olikin lähellä kaupat ja koulut. Ei täältä kauempaa matkustaminen ole käynyt hermoille vielä missään suhteessa. Uuteen huoneeseenkin on jo totuttu alku ihastuksen ja hurmion jälkeen. Siistinä on kyllä vielä toistaiseksi ainakin pysynyt! Ja aion yrittää pitää vielä jatkossakin siistinä. Muutenkin täällä on muutkin paikat pysynyt siistimpänä, mitä odotin. Meidän perhe kun ei ole mitenkään siisti luonne, niin keittiön pöydätkin on pienellä kurilla todella mallikelpoisen näköiset. Ei enää hävetä ollenkaan tuoda kavereita esim lyhyellä varoitusajalla kotiin. Ei tarvitse enää häpeillä sotkuista taloa. Ehkä tila ja uudet tiukemmat säännöt ovat tehneet tehtävänsä. Ja hyvä niin.

Oikeastaan kolme pääasiaa, mihin viime kuukauden voisi tiivistää on kolmen koon kopla KKK. Heh. Kreikka, koulu ja kaverit. Ne ovat olleet päällimmäiset ajatukset kuukauden aikana. Kreikan matka oli varsinainen kohokohta, mutta siitä edelleen myöhemmin lisää. Koulu taas tarkoittaa kahta asiaa, kokeita ja stressiä, sekä lukiota ja muita vaihtoehtoja, mihin menisi yläasteen jälkeen. Kauheasti on mietitty, mitä haluaa ja mihin aikoo ensi vuonna. Itselläni on aika selvät sävelet. Tosin ne ei ole ihan ne mihin todella haluaisin, mutta näin kuitenkin aion, eikä minulla koulun valitsemisesta juuri stressiä ole. Aion mennä tähän lähelle lukioon, mistä melkein kaikki on nyt lähdössä (puheidensa perusteella). Jotkut on menossa amikseen ja joidenkin periaate on vaan, että Tampereelle! Yksi kaverini haluaa pois täältä. Ei kuitenkaan muuta, mutta menee Tampereelle lukioon. Toisaalta aika tyhmää, koska se voisi vielä seuraavat kolme vuotta käydä koulua, joka on ihan melkein naapurissa. Nyt sille tulee rankat ja pitkät koulumatkat. Ja eikö se itse lukiokin ole aika rankka?

Kolmas K, eli kaverit tarkoittaa lähinnä yhtä kaveria, josta on muuton jälkeen tullut läheisempi, koska hän asuu naapurissa nykyään. Kaverit tarkoittaa myös kahta kaveria, josta olen erkaantunut aika lailla viimeisen kuukauden aikana. En siedä kumpaakaan oikeastaan. Toinen on liioittelija/valehtelija. Toinen taas mielistelijä. No, ei niistä sen enempää. Onneksi pääsen ainakin valehtelijasta eroon ysin jälkeen. Mielistelijä jää luultavasti samaan kouluun mun kanssa, mutta ei se ole niin paha. Aina kun tämä toinen kaveri valehtelee/liiottelee, tekee mieli sanoo siitä sille, koska ne on joskus niin ilmiselviä, ettei ne voi olla totta. En kuitenkaan viitsi, sillä en halua olla huonoissa väleissä sen kanssa. Ihan vaan sen takia, että ollaan samalla luokalla ja sillä olisi myös hieman vaikutusvaltaa kääntää muitakin ihmisiä puolellensa, eli muita vastaan. Joten yritän niellä kaikki valheet. Onko teillä tuollaisia kavereita? Vai voiko niitä oikeasti edes kavereiksi kutsua?

Yksi kaveri Lempäälästä tuli käymään meillä tänä viikonloppuna. Olin viimeksi nähnyt hänet vähän vajaa vuosi sitten. Siitä on niin pitkä aika, että huhhuijaa. No, ei siinä mitään. Ihan mukavaa meillä oli. Juteltiin ja vaihdeltiin kuulumisia. Leivottiin unelmatorttu ja katseltiin telkkaria. Harmi, että me todella nähdään niin harvoin. Meillä on kuitenkin tosi mukavaa yhdessä aina kun nähdään. Oltiin ala-asteella ja seiskalla parhaat kaverit. Ja silti me nähdään ehkä kerran vuodessa. Liian harvoin. Onneksi on kuitenkin keksitty meset ja puhelimset. Vaikka harvoin me puhelimen välityksellä kommunikoidaan.

No, siinä tuli kolme K:ta käsiteltyä, sekä muutto. Siinä oikeastaan oli tiivistettynä viime kuukausi. Nyt voi siis aloittaa tavallaan "puhtaalta pöydältä".

A few stolen moments is all that we share
You've got your family, and they need you there
Though I've tried to resist, being last on your list
But no other man's gonna do
So I'm saving all my love for you
(Whitney Houston - Saving all my love for you)