Koko viikko on taas hurahtanut. Aika menee nopeasti, toivottavasti koko kevät ja koittaisi pian kesä! Toisaalta mulla on kyllä aika lailla stressiä kesätyöpaikaikasta, minne menisin. Pian pitäisi alkaa paikkoja etsimään, mutta en tiedä yhtään, minne haluaisin. Toisaalta olisi kiva mennä mansikkamaalle, jos kaverinikin menee sinne, mutta hän puhuu kauheasti vanhusten hoitamisesta, jos saisi vanhainkodista kesätyöpaikan. En tiedä sitten, että saako se. Toisaalta voisi mennä myös kappaan, vaikka s-markettiin, tai k-supermarkettiin, jossa olin tetissä. Toisaalta taas se oli aika tylsää hommaa. Aamupäiväksi oli tekemistä, mutta iltapäivä oli ajan tappamista. En halua semmoistakaan. Lasten hoito olisi kivaa, mutta hieman vanhempien lasten seurassa, kuin viime kesän puolitoistavuotias. Sitä olisi kiva tehdä. Kaverini menee luultavasti vetään sellaista kerhoa lapsille, minne haluaisin myös, mutta sinne päästäkseen pitää kerätä kaikenmaailman harrastuslausuntoja yms. Ei ole mun juttu.

No, se viime viikon stressistä. Maanantaina tosin jännitin kamalasti paritansseja. En tiedä, mikä niissäkin aina niin pelottaa. Pari tuntia tanssitaan poikien kanssa, se siinä. Yleensä lopuksi järjestettävät haut jännittävät, mutta viime maanantaina oli onneksi poikien haku. Eihän se mitään merkitse, jos joku poika tulee mua hakemaan, mutta silti aina käy mielessä, että onkohan tuolla joku erikoinen tarkoitus hakea minua. Varsinkin, kun oli toinenkin hieman epävirallisempi haku, jolloin sama poika haki minua. Olisi niin kiva olla jonkun pojan "ihastus", mutta koska minä semmoinen olisin. En koskaan.

Tämän päivän synkkyys on ehdottomasti tullut meidän pienestä Lumista, joka kävi viikko sitten virtsatulehduksen takia eläinlääkärillä ja siellä sille annettiin kipulääke. Kasvattaja oli huolissaan, että olisiko tiineelle koiralle voinut sitä antaa ja netissä tutkiskelujen jälkeen selvisi, että sitä lääkettä ei olisi saanut antaa Lumille. Ei se ollut äidin syy, että Lumille sitä annettiin (vaan lääkärin), mutta kasvattaja oli niin hermona, että purkasi kaikki kiukkunsa äitiin. Äiti oli myös tosi masentunut, vaikka mistä se olisi voinut tietää, saako sitä kipulääkettä antaa tiineelle koiralle. Sen lääkärin se olisi pitänyt tietää! Eikö se kuulu sen koulutukseen? Olimme äidin kanssa todella todella vihaisia sille lääkärille ja lopulta äiti soitti sille. Äidin olisi pitänyt olla hieman tiuksempi, mutta kyllä hän asiansa sille sanoi, kuten että hänen on korvattava, jos pennuista tulee vammaisia ja kasvattaja on valmis viemään tämän jutun oikeuteen. Ehkä kasvattaja ylireagoi, mutta hän ärsytyksissään sanoi, ettei vammaisia pentuja huoli. Äiti oli ihan maassa, sillä pennut on todellakin kasvattajan juttu, eikä sitä voi meille jättää. Jos tulee vammaisia pentuja, niin ne lopetetaan. Ei siinä muuta voi. Nyt on enää kaksi vaihtoehtoa, minkä puolesta rukoilla: Toivottavasti Lumi ei ole raksaana, tai hän synnyttää terveitä vauvoja!